”Kun kuulee uutisen, jota on pelännyt, sitä ikään kuin tippuu mustaan aukkoon. Näkee tapahtumat, kuulee sanat, mutta katsoo niitä ulkopuolelta ajatellen, että nyt se tapahtuu - minun lapseni kuolee. Näin koin tilanteen, jolloin kolme lääkäriä tuli kertomaan, että silloin vajaa 3-vuotiaalla Ben-pojallamme on syöpä. Ja kyllä, se on pahanlaatuinen kasvain ja ei, kyseessä ei voi olla virhe. Seisoin poikani sängyn vierellä ja kuulin kaiken, mutta en ymmärtänyt mitään. Meille sanottiin, että seuraavat viikot ratkaisevat sen, kuinka hyvät mahdollisuudet Benillä on parantua. Marraskuun 21.päivä vuonna 2013 muutti peruuttamattomasti sitä käsikirjoitusta, minkä olin elämälleni luonnostellut. 

Odotin kolmatta lasta, joka syntyi päivää Benin syöpädiagnoosin jälkeen. Seuraavat 5 kuukautta poika oli sairaalassa ja 2 vuotta infektioeristyksessä. Hän sai kaikki mahdolliset haittavaikutukset, mitkä sytostaattihoidoista ja immunoglobuliinikorvaushoidoista voi saada. Ambulanssi ja Lastenklinikan ensiapu tulivat tutuiksi. Myöhemmin myös Lastenlinna, koska pojalle jäi jos jonkinlaista neurokognitiivista haittaa, siis kaikki ne mistä ohimennen hoitojen alussa mainitaan, mutta joihin ei kukaan vanhempi osaa silloin keskittyä, kun tärkeintä on saada lapsi terveeksi syövästä.
Kun odotin Beniä, kävin seitsemässä ylimääräisessä ultrassa, en juonut enää aspartaami-juomia, en syönyt prosessoitua lihaa enkä oikein uskaltanut tehdä mitään. Poika syntyi sektiolla, koska pelkäsin niin paljon synnytystä. Serkkuni oli vammautunut synnytyksessä ja hänen äitinsä oli kuollut. En halunnut, että lapseni vammautuisi. Kaikkeni tein, mutta silti poika sai syövän ja on nyt erityislapsi. 

Onko asia ollut helppo hyväksyä? Ei ole. Ei ole, vaikka minulle hoetaan, että olisit iloinen, että hän on elossa. Tietysti olen! Samaan aikaan osastolla oli hoidossa monta sellaista pientä, joiden vanhempien surun näin, kun hoidot lopetettiin ja saattohoito alkoi. Vaikka olen iloinen, niin en siltikään ole vielä pystynyt täysin hyväksymään sitä tietä, mikä Benille on annettu. Edessä on lukemattomia terapioita, kuntoutusta ja niin edelleen. Kyllä lapselleen haluaisi helpomman polun ja kevyemmät askeleet.

Meiltä kysytään usein, että eikö vuodet syöpähoitojen keskellä olleet ihan hirveitä? Kuinka sitä jaksoi? Moni sanoo, ettei pystyisi olemaan lasten syöpäosastolla. Minä vastaan, että jokainen vanhempi pystyy ja jaksaa ja kykenee IHAN mihin vaan, kun lapsi sairastuu. Osasto on itse asiassa hyvin lohdullinen paikka ja turvan tuoja, kun elämä lyö avokämmenellä päin näköä. Siellä on ihmisiä, jotka tietävät juuri miltä sinusta tuntuu. Siellä on henkilökunta, joka osaa sanoa juuri ne oikeat sanat. Ja hyvä hoito ja selkeä suunnitelma toivat myös lohtua ja uskoa tulevaan. 

Lohtua on myös tuonut minulle muistikuva siitä hetkestä, kun astuimme mieheni kanssa syöpädiagnoosin kuulemisen jälkeen ulos Lastenklinikalta. Meidät oli lähetetty kotiin pojan magneettikuvauksen ajaksi. Odotimme taksia, jalat eivät kantaneet. Korvissa suhisi ja olin varma, että maailma loppuu. Siinä ulkona seisoessa tajusin kuitenkin hyvin selvästi, että ei se maailma lopukaan. Ambulansseja tuli ja meni. Ihmiset juttelivat, nauroivat ja aurinkokin yritti paistaa. Taksi tuli, kuski rupatteli ja radiossa soi Clifters. Oma henkilökohtainen tragedia ei pysäyttänytkään maailmaa. Se pyöri ja jatkoi kulkuaan. Siellä taksissa jo tajusin, että kävi miten tahansa, niin tästä selvitään. Elämä jatkui, se oli vaan muuttunut erilaiseksi kuin olin ajatellut. Nyt kolme vuotta myöhemmin näen sen, että tämäkin matka on ollut kulkemisen arvoinen. Sitä on oppinut näkemään elämän synkimmissäkin värisävyissä aina häivähdyksen jotain kirkasta ja valoisaa.”

”Tästä vuodesta tuli elämäni rankin. Meea painoi syntyessään 590g. ”Hyvä että on tyttö”, olivat kirurgin ensimmäiset sanat, kun heräsin hätäsektiosta ätienpäivän aattona. Sen painoisista selviää yksi kymmennestä maailmalla, Suomessa tilanne on parempi. Tytöillä on paremmat mahdollisuudet selvitä kuin pojilla. Asioita jotka painavat puoli kiloa ovat iso mukillinen kahvia, margariinirasia ja vastasyntynyt Meea. Raskausviikkoja oli takana 24. Maailmalla on jäänyt jokunen viikolla 22-23 eloon, mutta harvinaista se on.

Puoli vuotta sairaalassa opetti nöyräksi. Elämän suurin lahja on terveys. Vaikka Meealla oli monta leikkausta ja yksi sydänpysähdys niin oli selvää, että hän oli onnekas. Sairaalassa näki niin monta paljon rankempaa asiaa, että keskoisuus tuntui pieneltä ongelmalta. Pienihän hän tosiaa oli, pikkukeskonen. Vietimme 6kk Lastenkinikan K7 teholla, Jorvin L2 keskososastolla sekä Lastenklinikan lasten kirurgisella K6 osastoilla. Hätäkaste tehtiin parin viikon iässä. Lääkärit sanoivat, että harvoin kukaan keskonen joutuu käymään läpi kaikkia keskosille tyypillisiä ongelmia: huono kehkotilanne, suoliston meneminen kuolioon NEC, aivoverenvuoto, sydämen ductuksen sulkeminen, silmien laserointi sekä aistiyliherkkyys jne.. Meea kävi läpi melkein koko listan. Istuin sairaalassa joka päivä keskoskaapin vieressä pienellä tuolilla ja koitin olla mukana hoitajien toimissa. Vähitellen sain osallistua suoliavanteiden hoitoihin ja pitää Meeaa sylissä. Jokainen pieni edistysaskel oli iloinen asia. Silmien avautuminen, hengitystuen keveneminen, saturaatiomittarin piippauksen hiljeneminen ja syömään oppiminen. Joka aamu soitin sairaalaan ja kysyin miten yö on mennyt. Sen jälkeen uskalsin lähteä ajamaan sairaalaan päiväksi.

Kuuluin itse siihen 0,4% joukkoon, jolle kehittyi vakavin raskausmyrkytys HELLP. Meidän molempien henki pelastettiin hätäsektiolla 4kk etuajassa. Meea kuului siihen 0,5% joukkoon jotka syntyy vuosittain pikkukeskosena. Noin 100 lasta vuodessa. Raskaus oli jo sinällään ihme, sillä olin saanut lapsettomuustuomion, mutta sain Felicitas klinikan kautta arvokkaan lahjasolun. Nyt tyttö on kotona ja vietämme normaalia arkea korjatussa 4kk iässä. Paitsi että hän syö jo täysillä kiinteää ruokaa, pottumuusia, lasagnea, puuroja jne. Keskosilla on niin kova tarve saada proteiineja ja painoa, että maidot eivät siihen yksin riitä.

Kiitos kaikille hoitajille, lääkäreille ja ystäville. Ystävät ovat kuin lyhtyjä tiellä. Eivät tehneet matkaamme lyhyemmäksi, mutta tekivät sen valoisammaksi kulkea”.

Mereta ja Meea 

"Hyvät Lohdunkantajat,

on ollut mahtavaa saada olla mukana tällä matkalla kanssanne.

Lumoava-korubrändin takana on yli 50 kuopiolaista ja suomalaista korualan ammattilaista. Me olemme äitejä ja isejä, mummoja ja ukkeja, siskoja, veljiä ja kummeja. Jokainen osaltamme, rakkaiden lasten kanssa tekemisissä ja vastuussa heidän paremmasta huomisesta. Ja kyllä, myös lohdunkantajina tiukoissa paikoissa.

Tätä taustaa vasten meille oli itsestäänselvyys lähteä Lumoavan Hali-koruilla aikanaan mukaan tukemaan Uusi Lastensairaala 2017 -projektia. Mielestämme onnistuimme siinä paremmin kuin osasimme toivoa.

Kun meille vielä tämän jälkeen tarjoutui mahdollisuus lähteä mukaan Lohdunkantaja-projektiin, oli päätöksemme yksiselitteisen selkeä ja helppo. Lumoavan muotoilujohtaja Heikki Hartikaisen käsissä ideat jalostuivat Lohdunkantaja-tuotteiksi ja numeroiduiksi muistoiksi kaikille teille Lohdunkantajille.

Kiitos Katja ja Piia projektin ideoinnista ja toteuttamisesta. Kiitos kaikki Lohdunkantajat!"

Kiitos, että saimme olla mukana,

Mikko Pessi
Isä

Heikki Hartikainen
Isä ja pappa

Lumoavan väki

"Olen tehnyt hyväntekeväisyystyötä yli 15 vuoden ajan ja vieraillut muutamia kertoja eri klinikoilla. Muistan, kun kerran katsoin lastenklinikalla katossa olevaa ilmastointiteippi rykelmää, jolla oli estetty maalin rapistuminen katosta. Minulle on itsestäänselvyys, että haluan olla mukana myös Lohdunkantajana Uuden Lastensairaalan hyväksi. 

Kun sairastuin rintasyöpään kesällä 2016, niin päätin, että pyrin tekemään töitä sen eteen, että yhä useamman suomalaisen syöpä löydettäisiin ajoissa ja haluan omalla esimerkilläni ja asenteellani auttaa muita. ❤️Rauhallista Joulun aikaa❤️ "

Heidi❤️

”On hienoa olla mukana pienten potilaiden terveyttä edistävässä asiassa Uuden Lastensairaalan hyväksi. Musiikin kautta olen saanut vaikuttaa ihmisten elämään positiivisesti ja huomannut sen positiivisen voiman. Isänä tiedän myös, että kun oma lapsi sairastuu, niin silloin toivoo avun olevan parasta mahdollista ja sen takia haluankin olla mukana tukemassa tätä tärkeää asiaa."

”Kun pienimmät sairastavat, on hätä suurin. Oman tyttäreni henki pelastettiin Auroran sairaalassa ja tunsin, että lapseni saa siellä kaiken mahdollisen avun ja hoidon. Tunsin, että siellä olemme turvassa. Haluan, että mahdollisimman moni voi tuntea niin, kun sairaus tai tapaturma yllättää pienimmät ja viattomimmat ihmisen taimet. 

Olen myös iloinen siitä, että sairaala on saanut nimenomaan taiteeseen kohdennettua rahaa. Viihtyisä ja kiinnostava ympäristö tukee tutkitusti paranemista. Se tuo helpotusta myös läheisten elämään. Kun vanhemmat voivat hyvin, lapsi voi paremmin.”

Hanna, Lohdunkantaja #1738 

#ULS2017 #Lohdunkantaja #hyväntekeväisyys #charity #hyväntekeväisyyskoru #Timanttiset #lahjaidea #tehdäänhyvääyhdessä 

"Jos saisin olla supersankari, olisi nimeni ‘Lohdunkantaja’. En voi kuvitella montaakaan tärkeämpää tehtävää kuin viedä toivoa ja sydämen lämpöä sinne, missä vastoinkäymiset puhaltavat kylmää tuultaan sekä synnyttää maailmaan välittäviä, toisen ihmisen arvoa alleviivaavia katseita. Olin aikoinani itse pieni lastensairaalan asukki ja nuori, sisukas äitini toi minua Etelä-Pohjanmaalta HYKSin lastenklinikalle seurantaan vuosia. Olen kuitenkin saanut vahvistua näiden(kin) kokemusten seurauksena, sillä minulla oli elämässäni ihmisiä, jotka jaksoivat kantaa, halata ja helliä. Suurin ja kaunein kaikesta on rakkaus… sen sisimmästä kumpuaa niin toiveikkuus kuin maailmaa muuttava rohkeus tehdä asioita, mutta myös se herkin kaikista: vastoinkäymisistä ja elämän haavoista parantumisen ihme."

Emilia, Lohdunkantaja #1417

#ULS2017 #Lohdunkantaja #hyväntekeväisyys #charity #hyväntekeväisyyskoru #Timanttiset #lahjaidea #tehdäänhyvääyhdessä 

”Tyttäremme Milla syntyi helteen jälkeisenä ukkosyönä Helsingin Naistenklinikalla heinäkuussa 2000. Synnytys epäonnistui ja Milla vaurioitui pahasti. Syntymän jälkeen selvisi, että Milla oli muutenkin monella tapaa sairas. Hänet leikattiin ensimmäisen kerran 6 kuukauden ikäisenä sydämen osalta ja sen jälkeen vielä kaksi muuta kertaa. Vietimme tyttäremme kanssa hyvin paljon aikaa nykyisessä Lastensairaalassa ja tiedämme kuinka huonossa kunnossa se oli jo tuolloin ja kuinka elintärkeää on saada uusi lastensairaala. Milla ei uuteen sairaalaan pääse, sillä hän menehtyi keuhkokuumeeseen heinäkuussa 2004 pian 4-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen. Olen kuitenkin suunnattoman onnellinen, että pian kaikki apua tarvitsevat sairaat lapset tulevat hoidetuksi maailman parhaassa lastensairaalassa. Voit tutustua meidän tarinaamme tarkemmin lukemalla kirjan: ” Leijonaemojen tarinat. Kasvu erityislapsen vanhemmaksi” (www.leijonaemot.fi).

”Jokainen meistä kohtaa elämänsä aikana hetken, jolloin lohtu tuntuu karkaavan kadoksiin tavoittamattomuuksien taakse. Pelottava, järkyttävä, äkillinen tai hitaasti saapuva tilanne voi viedä voimamme ja kadottaa toivomme. Silloin meille ei jää muuta vaihtoehtoa, kuin asettua sellaisten ihmisten rinnalle, jotka jaksavat puolestamme kiinnittyä lohtuun ja kantaa valoa siihen saakka, että se tarttuu meihin itseemmekin.

Jokainen meistä tarvitsee jossain vaiheessa elämäämme lohdunkantajaa – ihmistä, tahoa tai tietoa siitä, että parempi aika on koittamassa ja toivo on yhä mahdollista. Mitä kovemmissa tuulissa elämä meitä riepottelee, sitä tiukemmaksi on sidottava ihmisten väliset rivit, sitä vahvemmaksi on tehtävä turva ja tausta, joka auttaa pysymään pystyssä."

”Jokainen vanhempi tietää sen voimattomuuden tunteen, kun lapsi sairastaa. Minulla on käynyt onni, että lapseni on saanut pysyä enimmäkseen terveenä, mutta jos olisi toisin, toivoisin tyttäreni saavan parasta mahdollista hoitoa. Äitinä ja Lohdunkatajana haluan osallistua matkaan kohti maailman parasta lastensairaalaa, jossa luodaan edellytykset ensiluokkaiselle hoidolle sille kaikista kallisarvoisimmalle voimavarallemme, lapsillemme. Se kuuluu heille. ”

"Sairaalle lapselle, hänen läheisilleen ja hoitajille pitää olla parhaat mahdolliset olosuhteet hoitoon ja parantumiseen. Kahden vilkkaan pojan äitinä kiitos, että saan olla mukana tässä hankkeessa uuden lastensairaalan hyväksi".

”Uusi Lastensairaala on asia, joka voi koskettaa meistä jokaista: koskaan ei tiedä, milloin oma, läheisen tai perheenjäsenen lapsi sairastuu. Siksi on itsestäänselvyys, että haluan viedä Lohdunkantajan sanomaa eteenpäin. Tällä vapaaehtoisvoimin pyöritetyllä projektilla saadaan aikaiseksi konkreettista hyvää, ja ihailen ihmisiä, jotka kantavat tarmolla oman kortensa kekoon tärkeän asian puolesta.” 

"Olemme onnekkaita vanhempia. Meillä on kaksi aikuista lasta, jotka ovat saaneet elää ja kasvaa terveinä turvallisessa kodissa. Siksi haluamme auttaa niitä, joilla asiat eivät ole yhtä hyvin. Toisten auttaminen ei vaadi omakohtaista kokemusta sairaudesta tai onnettomuudesta, vaan myötätuntoa. Lastensairaalan tukeminen on tulevien sukupolvien tukemista."
Kiitollisina elämää kohtaan, Niina ja Rundis

"Olen itse käynyt soittamassa lastensairaalan osastoilla ja vakavasti sairaiden lapsien positiivisuus jäi ikuisesti mieleeni.
Olen iloinen, että saan kantaa tätä korua ja olla mukana tässä projektissa."

"Jouduin itse ensimmäisten ikävuosieni aikana viettämään paljon aikaa sairaalassa. Olin vasta 6kk ikäinen, kun minut ensimmäisen kerran kiidätettiin sairaalaan korkeassa kuumeessa. Syynä munuaisaltaaseen asti levinnyt virtsatietulehdus, joka uusiutui toistuvasti heti antibioottikuurien päätyttyä. Kärsin rakenteellisesta viasta, joka sitten parani itsestään, kun täytin 7 vuotta.
Sairaalasta ei tullut itselleni pelottavaa paikkaa ja minusta pidettiin hyvää huolta. Muistan kuitenkin vieläkin elävästi vanhempieni syvän huolen minusta.

Olen nyt itse 7-vuotiaan tytön äiti ja hyvin onnekas, sillä meidän ei ole tarvinnut vierailla koskaan lastenklinikalla oman lapsemme kanssa. On hieno asia saada olla mukana tukemassa Lastensairaala-hankkeen toteutumista. Jokaisen lapsen ja omaisten täytyy saada kokea turvallisuuden tunne, jonka ammattitaitoinen ja välittävä henkilökunta, viihtyisät tilat sekä uusin teknologia voivat tuoda."

"Tehtävämme on pitää huolta toisistamme. Hellimmin on suojeltava kaikkein pienimpiä."

"Olemme olleet onnekkaita koska meillä ei ole kokemusta oman lapsemme kanssa lastensairaalasta. Kokemusta on valitettavasti lähipiirissä aikuisen sairaala käynneistä. Voin vain kuvitella, kun vastaavaa joutuu kokemaan lapsi. Uusi sairaala uusine välineineen ja tiloineen tuo itse hoitoon ja paranemiseen isoja etuja sekä turvan tunnetta lapselle sekä hänen omaisilleen. On kunnia auttaa näin hyvää ja isoa asiaa."

”Olen ollut urheilullinen lapsesta asti. Opiskelen Vierumäen Urheiluopistossa liikunnanohjaajaksi ja asun Vantaalla. Näkövammauduin sairauden seurauksena vuonna 2009 ja Suomen ensimmäisenä näkövammaisena liikunnanohjaajaopiskelijana pyrin olemaan uran uurtajana muillekin. Avainasioina matkani varrella on ollut itsensä motivointi ja johtaminen, suunnitelmallisuus, sekä epämukavuusalueelle uskaltautuminen. Tärkein tavoitteeni tällä hetkellä on edustaa Suomea Rio 2016 Paraolympialaisissa.”

Urheilua olen harrastanut aina. Pallopelit eivät koskaan ole ollut minun juttuni, mutta kestävyysurheilusta nauttinut aina. Kahdeksan vuotiaana sairastuin luusyöpään. Jalka lähti, mutta liikunnallinen elämä jäi. En jäänyt murehtimaan menetettyä raajaa, vaan olin tyytyväinen, että minulla on vielä kolme tallella.
Vammautumisen jälkeen aloitin fysioterapeuttini suostuttelemana uinnin. Se ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä, inhoan kylmää vettä. Opin kuitenkin nauttimaan siitä, että pystyin taas haastamaan itseäni, ja altaassa seuraavat 7 vuotta vietinkin. Vähitellen uintimäärät kasvoivat ja treenimäärät nousivat. Vuonna 2007 minut valittiin maajoukkueeseen, josta kansainvälinen vammaisuinti-urani lähti. Sain edustaa Suomea PM:ssä, EM:ssä sekä monissa muissa kansainvälisissä kisoissa. Suomen mestaruuksia minulla on useita, sekä Suomen ennätyksiä kolme.
Vuoden 2014 alussa sain sponsorisopimuksen kansainvälisen proteesifirman, Ottobockin, kanssa, joka mahdollisti lajivaihdon uinnista triathloniin. 2015 kiersinkin koko maailmancupin, ja saavutin ensimmäisen arvokisamitalini, EM-hopeaa.

Olen himotreenaaja, nautin työnteosta. Minulla ei ole unelmia, vaan tavoitteita.

“I was born premature and would not have survived without the extensive hospital care I received – indeed I have hospital care to thank for my life. Several improvements have taken place in hospital care thereafter. It’s matters like these that are important to us social beings. We need to take care of each other and develop. Humanity is about helping those who are less privileged and unable to take care of themselves. Together with the help of parents, social structures and professionals we can make a difference. It’s fundamental to who we are as a species.”

"Yhden lapsen isänä koen ettei tärkeämpää kohdetta tukea olekaan kuin Uusi Lastensairaala."

Jussi69 (Lohdunkantaja nro 1322)

Lapsuuteni vietin Porin Väinölässä, jossa kasvoin tiiviissä kaveriporukassa pihapeliä pelaten ja koiruuksia kehitellen. Perheessäni oli myös kaksi vuotta vanhempi isosisko. Hän piti huolen, että koiruudet kantautuivat myös vanhempieni korviin. Voidaan siis sanoa, että lapsuuteni oli lopulta aikalailla normaali pienestä "rajoitteesta" huolimatta.
Urheilu ja kilpaileminen kiehtoi minua jo lapsesta lähtien. Kahdeksan vuotiaana olin mukana pelaamassa pyörätuolikoripalloa Porissa. Oman ikäisiäni ei ryhmässä kuitenkaan ollut ja lopulta tuo pienikin ryhmä "kuivui" kasaan. 11-vuotiaana silloinen fysioterapeuttini vei minut Rauma-Basketin koripalloharjoituksiin. Pääsin ensimmäistä kertaa pelaamaan SM-sarjatason joukkueeseen aikuisten kanssa. Isäni kuljetti minua aina kerran viikossa Euraan koripalloharjoituksiin. 14-vuotiaana olin kiinnostunut koripallon lisäksi pyörätuolikelauksesta. Toukokuussa -98 päätin osallistua yhdessä kaverini kanssa Euramaratonille. Toinen juosten, toinen kelaten. Alkoi määrätietoinen harjoittelu kohti päämäärää. Lopulta kelasin puolimaratonin aikaan 1.26.49. Muutama päivä Euramaratonin jälkeen sain yhteydenoton Porvoosta. Kelauksen aktiiviharrastaja Voitto Korhonen soitti ja kertoi, että hänellä olisi kelaustuolinrunko vapaana minua varten. Niinpä suuntasimme yhdessä vanhempieni kanssa Porvooseen. Vähitellen kovan harjoittelun myötä innostuin lajista enemmän ja enemmän. Harjoittelusta tuli näin tavoitteellista ja päämäärätietoista. Vuonna 2000 kelasin ensimmäiset SE-lukemani Ruotsin Göteborgissa (200 m ja 10 000 m). Vuonna 2001 osallistuin ensimmäisiin arvokisoihin. Silloin käytiin EM-kisat Sveitsin Nottwilissä. Vuosi 2002 oli urani kannalta tärkeä. Nykyinen valmentajani Juha Flinck astui puikkoihin. Juha järjesteli ja järkeisti harjoitusohjelmani uuteen uskoon. Kehitys oli parissa vuodessa huima. Ateenassa 2004 juhlin urani ensimmäisiä paralympiakultamitaleja. Tähän mennessä arvokisamitaleja on kertynyt yhteensä 18. Ja tarina jatkuu yhä...

ARVOKISAT : 
- Neljä paralympiakultaa (Ateena 2004, 100 m ja 200 m, Peking 2008 100 m, Lontoo 2012 100 m).
- Kaksi maailmanmestaruutta (Chirsthurch 2011 100 m ja Lyon 2013 100 m).
- Yhteensä 18 arvokisamitalia : Paralympialaiset neljä kultaa, yksi pronssi. MM-kisat : Kaksi kultaa, kolme hopeaa ja kaksi pronssia. EM-kisat : Viisi kultaa, kaksi hopeaa ja yksi pronssi.
MUUTA :
- 100 metrin maailmanennätys parantunut kolme kertaa. (2006 13.88, 2008 13.76 ja 2012 13.63). 
- Sykähdyttävin urheiluhetken voitto 2012
- 2012 Tasavallan Presidentin myöntämä Suomen Leijonan I-luokan ritarimerkki solkineen.
- Vuoden yleisurheilija 2011
- Vuoden vammaisyleisurheilija 2004, 2005, 2007, 2008, 2011, 2012.
- Porin vuoden urheilija 2004, 2008, 2009, 2011, 2012
- Ehdolla maailman parhaaksi vammaisurheilijaksi vuonna 2005 (Laureus Sports Awards)
- 2004 Vuoden rehti urheilija palkinto (Tahko Pihkala - seura)

"Olemme olleet enemmän kuin onnekkaita koska meidän ei ole vielä tarvinnut koskaan vierailla Lastenklinikalla oman lapsemme kanssa. 
Sen sijaan olen sydän raskaana seurannut monen ystävän huolta kun he ovat joutuneet hakemaan Lastenklinikalta apua. 
Vaikka huoli on kova niin yksi viesti kuuluu aina kirkkaimpana, lääkärit, hoitajat ja henkilökunta tekevät enemmän kuin olisi ikinä voinut kuvitella. Onneksi nämä arjen sankarit pääsevät vihdoin tekemään töitä arvoisessaan paikassa.
On ollut upeaa huomata kuinka kansalaiset ovat ottaneet vastuun omiin käsiinsä Lasten Sairaala hankkeessa kun yhteiskunnan prioriteetit ovat tuntuneet olevan muualla. Kiitos, että saan olla mukana hankkeessa."

”Yksi neljästä lapsestani on vaikeasti kehitysvammainen. Kun lapsemme sairauden vakavuus alkoi valjeta, sairaalan osaavasta henkilökunnasta tuli pelastusrengas. Odotettu vauva-arki täyttyi lääkäri- ja terapiakäynneistä sekä loputtomista lääkekokeiluista. Alkuvaiheessa sairaanhoitaja kävi kotikäynneilläkin ja jaksoi selittää auk…i vaikeita asioita, termejä ja jopa tunteita. Lastenlinnan käytävien maalaukset ja nurkkien lohkeamat tulivat tutuiksi. Mietin, että tämä lintunen, tytär, ei koskaan lentäisi pesästä, vaan tarvitsisi hoitajan yötä päivää, koko elämänsä ajan. Omaishoitajan napanuora lapseen ei katkea koskaan ja tyttäreni on ollut yksi tärkeimmistä opettajista elämässäni. Hän on opettanut, että se mitä meille tapahtuu, ei määritä yhtä paljon kuin se, minkä tulkinnan me tapahtumille annamme. Ihminen jaksaa yllättävän paljon, kun vaihtoehtoja ei ole.

Työmatkoillani mietin paljon lapsiani. Ihmisten tarinat ovat häkellyttävän samanlaisia, vaikka ulkoinen ympäristö on erilainen. Erityislasten äidit jakavat samat murheet: Kuka pitää lapsestani huolta, kun minua ei ole? Miten lapsi saisi käyttöönsä kaiken sen hyvän, joka hänen sisällään on? Lapsella on oikeus olla muiden mukana arjen keskipisteessä. Monessa kulttuurissa vammainen lapsi on piilossa monen säpin takana. Hänen ajatellaan olevan rangaistus vanhempien vääristä teoista. Haluaisin tuoda erityislapset eturiviin, kuten kaikki muutkin lapset niin, että jokainen saisi yhteisössään äänen ja täyden ihmisarvon. 

Joka kerta klinikkakäynneillämme tunnen suurta kiitollisuutta ja sisäistä liikutusta siitä, että niin moni ammattilainen on antanut sydämensä ja osaamisensa lasten terveyden palvelukseen. Sen suurempaa rakkautta ei ole kuin antaa elämänsä ja taitonsa toisten hyväksi.”

"Olemme molemmat äitejä, ja vaikka lapsemme ovatkin jo murrosikäisiä, on meillä molemmilla tuoreessa muistissa lastemme korvatulehdukset, tapaturmat ja allergiat. Katriinan nuoremman pojan seinällä on edelleen kehystettynä 20 sentin kolikko, jonka päivystävä lääkäri onki lapsen kurkusta pois. Pienistä kolikoista voi kasvaa suuri hätä, mutta nyt toivomme, että niistä kasvaisi suuri virta Uudelle Lastensairaalalle!"

Vuonna 2009 jouduin sairaalaan kovan päänsäryn ja pahoinvoinnin vuoksi. Sairaalassa selvisi maksa-arvojen olevan 7800 ja lääkäri kertoi, että maksani oli tuhoutunut 90 prosenttisesti. Vaihtoehdot olivat kortisonilääkityksen tehoaminen tai maksansiirto. Kaikeksi onneksi minun kohdallani lääkitys auttoi ja maksa-arvot alkoivat laskemaan. Pääsin jatkamaan normaalia elämää viikon sairaalajakson jälkeen. Parin kuukauden päästä sain uudestaan samat oireet ja jouduin taas kiirreellä sairaalaan. Silloin vasta selvisi, että sairastin autoimmuunisairautta, minkä johdosta kroppani oli hyökännyt omaa maksaani vastaan. Sain tähän sopivan lääkityksen ja tilanteeni parani lääkityksen ansiosta, mutta sairauteni on ja pysyy. Sairastumiskokemukseni herätti minut huomaamaan Suomen terveydenhuollon korkean tason ja sen arvokkaan työn, mitä terveydenhoitoalan ammattilaiset tekevät. Samalla heräsi ajatus, että jokainen on täällä vaan rajallisen ajan ja siitä pitää ottaa kaikki irti. Unelmat pitää toteuttaa ja kaikkea, mitä haluaa, pitää tavoitella, antamatta minkään sitä estää. Tätä ajatusta olen muistellut myös yritystoimintaani eteenpäin viedessäni.

Suomalainen terveydenhuolto on auttanut minua ja vaimoani myös perheen perustamisessa, koska minusta tuli isä lapsettomuushoitojen avulla. Nyt kahden pienen lapsen onnellisena isänä lasten terveydenhuolto on tietenkin lähellä sydäntäni ja Lohdunkantajien kautta on ilo olla mukana tukemassa tärkeää hanketta. 

Lämmöllä,
Ville (Lohdunkantaja nro 1038) 

Oliver syntyi marraskuussa 2013. Synnytys meni hyvin ja poika todettiin terveeksi synnytyssairaalan kotiinlähtötarkastuksessa. Joulupöydässä kuitenkin useammat sukulaiset pohtivat, miksi Oliver hengittää niin tiheästi ja "pinnallisesti" ja herättivät minussa epäluulon aprikoinnillaan. Uutena äitinä minun oli vaikea tietää, kuinka vastasyntyneen tulisi hengittää, joten päätimme viedä Oliverin näytille Lastenklinikalle Tapaninpäivänä. Useampi lääkäri kuunteli stetoskoopilla Oliverin sydäntä, mutta mitään epänormaalia ei ollut havaittavissa. He totesivat pojan olevan vain hieman flunssainen ja että voimme rauhallisin mielin palata kotiin.
 
Loppiaisena tuli kuitenkin ilmi, että jotain oli pahasti vialla. Oliverin kummitäti oli asettamassa häntä autonistuimeen vierailumme jälkeen, ja sitoessaan turvavöitä kiinni huolestuneena totesi, että Oliver vaikuttaa oudolta - ihan kuin hän ei hengittäisi ja vaikutti muutenkin elottomalta. Hädissämme soitimme paikalle ambulanssin, joka kiidätti meidät Lastenklinikalle ja olimme ensiavussa minuuteissa.
 
Minua pyydettiin poistumaan huoneesta, missä lääkärit tutkivat pientä potilasta. Tiedossa olisi katetrit pään verisuoniin, eikä niiden paikalleasettaminen olisi kivaa katseltavaa pienen vauvan äidille. Siitä alkoivat tutkimukset. Ensimmäisen yömme vietimme infektio-osastolla, mutta tulehdusarvojen näyttäessä normaalilta, alkoivat syvemmät tutkimukset. Selitin osastolla hoitajille, kuinka Oliver oli lakannut hengittämästä sylissäni. Minua pidettiin lähinnä hysteerisenä äitinä, sillä ambulanssista hänet oltiin luovutettu sairaalaan normaalisti hengittävänä. Eipä aikaakaan, kun hoitajat pääsivät itse näkemään, kuinka Oliverin hengitys yhtäkkiä salpaantui ja siirryimmekin suoraan teho-osastolle lisätutkimuksiin.
 
Pikkuhiljaa alkoi valjeta, että pojallani oli synnynnäinen sydänvika, jota ei valitettavasti oltu todettu synnytyssairaalassa eikä myöhemmin Tapaninpäivän tutkimuksissakaan. Diagnoosina oli VSD, Vascular Ring ja oikeanpuoleinen aortankaari. Oliver laitettiin välittömästi leikkausjonoon odottamaan avosydänleikkausta.
 
Ikuisuudelta tuntunut viikko kului kunnes leikkauspäivä saapui. Jännitin kotona leikkausta ja odotin kirurgin puhelinsoittoa. Kun puhelu vihdoin tuli, saatoin jälleen hengittää. Leikkauksessa oli kaikki mennyt hyvin ja Oliver oli siirretty heräämöön. Kiiruhdin Lastenklinikalle katsomaan urheaa pientä soturiani. Näky oli kieltämättä minulle shokki; pieni poikani kytkettynä valtavan kokoiseen hengityskoneeseen, kädet ja pää täynnä letkuja, vieressä piipittäviä laitteita ja monitoreja. Vietimme vielä kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen sairaalassa. Toipuminenkin oli täynnä haasteita ja jossain vaiheessa pelättiin, että haava pitää avata uudelleen antibioottihuuhtelua varten. Onneksi tältä vältyttiin ja Oliverin kunto alkoi kohota ja toipuminen edistyä.
 
Lopulta kaikki siis päättyi onnellisesti. Huippuluokan osaajat olivat pelastaneet poikani hengen. Korjanneet hänen sydämensä.
 
Ikuisesti, loputtomasti, koko sydämestäni kiitollinen,
Jenni <3

Ääriviivat - kappaleeni syntyi kauniina huhtikuun aamuna. Sellaisella täydellisellä hetkellä, joita elämässämme on hetkittäin. Täydellisen vastakohta on epätoivo ja huoli. Uusi lastensairaala on monen epätoivoisen hetken viimeinen, ensimmäinen, tärkein ja lohduttavin asia. Huoli omasta lapsesta on kuin sydän revittäisi irti vanhemmilta ja toivo särkyisi. Minä haluan olla mukana luomassa toivoa. Keräämässä niitä palasia kokoon. Se, että saan kunnian tehdä yhteistyötä Lohdunkantaja korun kanssa ja olla tekemässä hyvää uudella Ääriviivat - musiikkivideollani on monen tekijän summa. Suurin kiitos kuuluu nerokkaalle Samuli Salalle ja koko huipputiimille. Yhdessä saamme aikaan huikeita juttuja. Toisen kappaleeni - Toisiamme varten -  sanoja lainaten
"Me ollaan täällä toisiamme varten, ei kukaan yksin ihmeitä saa aikaan"

Kiitollisena,

Laura Tuomi
 

”Kun odottaa omaa lastaan leikkaussalin ulkopuolella sydän raskaana huolesta, asioiden merkitys ja mittasuhteet alkavat aueta uudella tavalla. Samoin, kun olen käynyt vierailemassa Lastenklinikan kummina pitkäaikaissairaiden osastoilla, elämän rajallisuus iskee vasten kasvoja. Päällimmäisenä mielessäni on suuri kiitollisuus siitä, että täällä saa apua.
 
Lohdunkantajakoru jatkaa omalta osaltaan sitä perinnettä, että meillä Suomessa välitetään lapsista ja että he saisivat parasta mahdollista hoitoa. Olen ylpeä saadessani olla Lohdunkantajana osa Uuden Lastensairaalan tarinaa ja samalla kantaa vastuuta siitä, että sairaiden lasten hyvä hoito taataan myös tulevaisuudessa.
 
Isä kahdelle – Sami”
 

”Tyttäremme tipahti 4-vuotiaana puusta pää edellä kallioon. Tyttö meni tajuttomaksi ja ensimmäinen ajatus oli, että tässäkö tämä oli? Ambulanssi kiidätti meidät hetkessä Lastenlinnaan ja siellä ammattimainen henkilökunta piti sekä pikkupotilaasta että koko muusta perheestä hyvää huolta. Onneksi selvisimme kaikki vain säikähdyksellä. Vietimme tyttären kanssa yön sairaalassa tarkkailussa ja seuraavana päivänä pääsimme kotiin. Lapselle tästä kaikesta jäi parhaiten mieleen sänky, joka nousi ylös nappia painamalla, leikkihuone sekä aamupalajogurtti. Aika hyvä lopputulos.

Vanhemmille on ensiarvoisen tärkeä tietää, että on tietty paikka mihin suunnata silloin, kun elämän suurimmalle ihmeelle sattuu jotain. Että on paikka, missä on erikoistuttu lasten sairauksille ja tapaturmille. Että on ihmisiä, jotka tietävät millaista pienelle lapselle on jäädä yksin sairaalaan, tai kuinka hän pelkää verinäytteen ottoa ja millaista tukea hän sellaisella hetkellä tarvitsee. Elämään kuuluu rohkeus kokeilla ja uskaltaa ilman jatkuvaa pelkoa. Elämän rohkeus tulee luottamuksesta siihen, että jos jotain kaikesta huolimatta sattuu, niin apu on lähellä. Tähän kaikkeen tarvitaan Uutta Lastensairaalaa.”

Lapsissa kasvaa tulevaisuutemme. Uudessa lastensairaalassa hoidetaan vaikeasti sairaita lapsia ympäri Suomen ja tarve uudelle sairaalalle on ollut jo 30 vuoden ajan. Lastenklinikan pienille potilaille, henkilökunnalle ja lasten vanhemmille uudet tilat ovat välttämättömät, jotta pystytään turvaamaan paras mahdollinen hoito kaikille sitä tarvitseville. On kyse tahdosta ja yhteistyöstä lasten hyvinvoinnin puolesta. Yhdessä voimme saada aikaan enemmän ja sen vuoksi haluan olla mukana osaltani tukemassa tätä matkaa kohti maailman parasta Lastensairaalaa. Tule sinäkin mukaan hankkimalla Lohdunkantajakoru!

Rakkaudella Janna

"Äitinä haluan olla mukana kantamassa korteni kekoon näin tärkeässä hankkeessa. Jokaisella lapsella on oikeus korkealaatuiseen ja yksilölliseen hoitoon. Tunnen suurta myötätuntoa lukiessani vanhempien sydäntä riipiviä kokemuksia siitä, kun lapsi sairastaa vakavasti. Suurempaa huolta ei ole kuin vanhemman huoli lapsesta. Haluan, että kaikki lapset saavat kokea sen turvallisuudentunteen, kun ympärillä on toivoa antavat huippuasiantuntijat ja tilat, jotka mahdollistavat myös vanhempien olemisen lapsen lähellä ympäri vuorokauden. Näin minä haluaisin perheeni kohdattavan, jos tilanne sen vaatisi."

"Koska sillä on merkitystä. Kantamani kalvosinnappi on enemmän kuin koru, se on yksi peruskivistä paremmalle tulevaisuudelle – lapsillemme. Kahden ala-asteikäisen isä osaa sitä arvostaa. 
Tule mukaan!"

Tyttäremme syntyi 42 vuotta sitten ja hänellä puhkesi 1,5 -vuotiaana astma. Kohtausten vuoksi jouduimme käymään usein Lastenklinikalla, joskus jopa kolmen viikon välein. Välillä on ajettu pitkienkin matkojen takaa tiputukseen, 14 vuotiaana astma vihdoin helpotti. Ilojakin oli, kävimme usean vuoden ajan Espanjassa astmamatkoilla koivun siitepölyn aikaan. Näillä matkoilla oli lääkäri tukena mukanamme ja ihana ryhmä ympärillä. Näistä kehkeytyi äidin ja tyttären yhteiset matkat, se ”meidän juttu”. 

Muutama vuosi sitten raskain askelin kävelin taas Lastenklinikan mäkeä ylös katsomaan lapsenlastamme, joka oli tapaturman vuoksi hoidossa. Silloin nousi vahvasti mieleen myös ne ajat, kun oma lapsi oli siellä... Saamamme hoito ja huolenpito on aina ollut ensiluokkaista. Kiitos siitä henkilökunnalle!
Lapset ja lasten vanhemmat ansaitsevat parhaan mahdollisen hoidon ja paikan, jossa parantua ja viihtyvät, erityisesti ne lapset, jotka joutuvat viettämään sairaalassa pidempiä aikoja. 

Kiitos, että saan olla mukana tukemassa Uuden Lastensairaalan toteutumista. Tue sinäkin hankkimalla Lohtukorun.

Raili - Lohdunkantaja nro 1301, kolmen ihanan lapsenlapsen mummi

Perhepiiriini kuuluu nyt jo aikuinen, yli 30-vuotias kehitysvammainen nainen. Hänen elämänsä jatkuminen ei ollut syntymän jälkeen itsestään selvää. Hänen sydämensä leikattiin neljän kuukauden iässä ensimmäisen kerran ja kaikenkaikkiaan sydänleikkauksia tehtiin neljä. Nyt hän on elämää täynnä oleva aikuinen nainen. Kun kerroin tätä tarinaa hänen läsnäollessaan ystävilleni, joilla kaikilla on tällä hetkellä pienet, terveet vauvat, hän totesi vieressäni " Huh, onneks mä selvisin, onneks mä saan elää!

Kolmen pienen lapsen isänä ja isoveljenä, jonka pikkusisko on autistinen, arvostan suuresti suomalaisen terveydenhuollon laatua ja tehokkuutta. Pienenä siskoni vietti paljon aikaa lastensairaaloissa ja uskon, että hänen elämästään olisi tullut hyvin erilaista ilman säännöllistä tukea ja terapiaa. Paljon ulkomailla asuneena olen myös oppinut arvostamaan kuinka Suomessa terveydenhuolto on kaikkien saatavilla. Ylläpidetään ja vaalitaan näin hienoa systeemiä, se on ehdottomasti säilyttämisen arvoinen.

Kiitos, että saan olla mukana tukemassa uutta lastensairaalaa.

”Jouduin itse marraskuussa 2008 vakavaan onnettomuuteen, kun viereeni tippui lentokone, joka räjähti. Sain onnettomuudessa vakavat palovammat eri puolille kehoani, joiden myötä elämäni muuttui täysin. Minua hoidettiin ensin teho-osastolla ja sen jälkeen palovammoihin erikoistuneissa yksiköissä sekä Dallasissa että vihdoin myös Suomessa. Yhteensä vietin yhtäjaksoisesti 16 viikkoa sairaalahoidossa ja tuon jakson jälkeenkin olen saanut oleilla sairaaloissa lukuisia kertoja erilaisten korjausleikkausten vuoksi.

Olen saanut omakohtaisesti kokea, kuinka huipputasoista erikoissairaanhoito meillä Suomessa on. Hoitohenkilökunta on valmiina tekemään kaikkensa potilaiden hengen ja terveyden eteen. Vaikka mitkään ulkoiset puitteet eivät koskaan voi korvata tätä ammattitaitoa ja osaamista, ovat ne silti tärkeät tämän työn mahdollistamiseksi. Asianmukaiset tilat takaavat sen, että hoitohenkilökunta pystyy käyttämään resurssinsa oikein ja keskittymään siihen kaikkein tärkeimpään eli potilaiden hoitoon.

Myös potilaan ja omaisten näkökulmasta tiedän, kuinka isossa osassa sairaalan puitteet ovat, etenkin kun siellä joutuu viettämään pitkiä aikoja. Lapsipotilaiden kohdalla tämä koskettaa erityisen syvästi, sillä kaikkien kannalta on sanoinkuvaamattoman tärkeää, että vanhemmat voivat olla paikalla mahdollisimman paljon lapsensa tukena. Vaikka oma onnettomuuteni tapahtuikin aikuisiällä, oli minullekin suuri apu ja onni siitä, että vanhempani saattoivat viettää niin paljon aikaa tukenani sairaalassa. Pienten lasten kohdalla tämän tärkeyttä ei voi liikaa korostaa.

Olen itse äärettömän kiitollinen kaikesta saamastani tuesta ja avusta, ja siksi olenkin erittäin ylpeä ja iloinen saadessani olla mukana yhtenä Lohdunkantajana auttamassa muita. Tämä hanke on sydäntäni lähellä, nyt myös korun muodossa erittäin konkreettisestikin. Liity sinäkin Lohdunkantajiin!”

”On suuri kunnia saada olla mukana Lohdunkantajissa ja kantaa tärkeää viestiä välittävää korua.

Ei ole suurempaa huolta kuin vanhemmalla on lapsestaan. Sitä huolta voi edes hieman hälventää se tieto, että lapsi saa maailman parasta hoitoa maailman parhaassa sairaalassa.…
Olen vieraillut pienen Iida-ystäväni luona Lastenklinikan nykyisissä tiloissa ja tiedän, miten tarpeellinen uusi Lastensairaala on – ja kuinka kiihkeästi odotettu!

Uusi Lastensairaala, valmistu pian <3 ”

Mahtavaa olla tukemassa Suomen tärkeintä hanketta!
Lastensairaala on sijoitus, jossa jokaisen pitää olla mukana. Koskaan ei tiedä milloin joku läheisistämme on avun tarpeessa.
lasten kasvu ja kehittyminen on ainutlaatuista. Sen mahdollisuuden jokainen ansaitsee!

Olen kahden lapsen äiti ja kahden lapsenlapsen mummi. Olen toiminut vuosien varrella erilaisissa lastensuojeluorganisaatioissa sekä työssä että vapaaehtoistoiminnassa. Lastenklinikoiden Kummien toiminnassa olen ollut lähes 20 vuotta ja yhdistyksen hallituksessa pitkälti toistakymmentä vuotta.

Olen päässyt aitiopaikalta näkemään, miten tärkeää monimuotoinen vapaaehtoistyö on julkisten palvelujen rinnalla. 2000-luvun alkupuolella tutustuin Helsingin Lastenklinikalla silloin 5-vuotiaaseen, huumorintajuiseen, musikaaliseen ja nauravaiseen Valtteri-poikaan ja hänen perheeseensä Limingasta. Valtteri ei koko elämänsä aikana saanut syödä eikä juoda. Hänet leikattiin elämänsä aikana kymmeniä kertoja puhumattakaan monista muista lääketieteellisistä operaatioista, joita hänelle tehtiin ennen kuin hänen voimansa loppuivat. Sitkeääkin sitkeämpi pikkupotilas joutui taipumaan massiivisen verenmyrkytyksen edessä jouluaaton aattona 2013.

Kahdentoista yhteisten vuotemme aikana seurasin Valtterin ja perheen käyntejä Helsingin Lastenklinikalla, jonne koko maan kaikkein vaikeimmin sairaiden lasten hoito on keskitetty. Valtteri vietti klinikalla pitkiä, pitkiä hoitojaksoja, välillä eristyksessä. Vuosien varrella sain monta kymmentä kertaa todistaa, miten kerta kerran jälkeen, toivottomalta tuntuvista ongelmista huolimatta, hän jälleen pääsi palaamaan kotiin – kiitos korkeatasoisen hoidon.

Näin miten häntä jaksettiin ymmärtää ja tukea, vaikka sairaan lapsen ja myöhemmin nuoren miehen kärsivällisyys oli kipujen ja turhautumisen keskellä kovalla koetuksella. Näin myös vanhan lastenklinikan ahtauden, vanhanaikaisuuden, saniteettitilojen rajallisuuden, yksityisyyden puutteen ja vanhempien nukkumiset muovipatjalla lattialla lapsensa vuoteen vieressä tai autossa parkkipaikalla.

Suomalaiset ovat ottaneet sydämen asiakseen rakentaa Helsinkiin Uusi Lastensairaala. Suomi tarvitsee nykyaikaisen, koko maan lapsia palvelevan, korkeatasoisen lastensairaalan, maailman parhaan lastensairaalan. Tule sinäkin mukaan tähän tärkeään rakennustyöhön.

Pirjo Nuotio

Minä olen ollut onnekas, sillä en ole itse ollut koskaan vakavasti sairas ja lapseni on ollut myöskin perusterve. Siskoni Pinkan pojalla ei ole ollut niin hyvä tuuri. Hän on ollut pitkään lastenklinikan vakioasiakas, ja on ollut koskettavaa nähdä pienen pojan taistelu IBD- sairauden kanssa. Mikään ei ole raastavampaa kuin nähdä viattoman lapsen kärsivän. Perheemme on ikuisesti kiitollinen lastenklinikan lääkäreille, hoitajille ja muulle henkilökunnalle Eelin hyvästä hoidosta. Olemme onnekkaita ja etuoikeutettuja siitä, että saamme elää hyvinvointivaltiossa, jossa on toimiva terveydenhoitojärjestelmä. Uusi Lastensairaala on yksi tärkeimmistä hankkeista Suomessa.

Olen iloinen, että saan olla mukana edesauttamassa Uuden Lastensairaalan rakentamista Suomeen ja että osaamiseeni kuuluvat ”kuivat ja tylsät” verot, pykälät ja numerot toimivat näin tärkeän asian hyväksi.

Aloitin lastensairaala-tiimissä samoihin aikoihin, kun vaimoni alkoi odottaa ensimmäistä lastamme. Nyt lastensairaala kohoaa hyvää vauhtia, ja Viktor on reipas ja touhukas kaksivuotias, joka saa pian pikkusiskon. Sydäntä lähellä ole…via "projekteja" riittää siis sekä kotona että töissä. On lohdullista tietää, että jos omat tai muiden lapset tarvitsevat jossain vaiheessa elämäänsä erikoissairaanhoitoa, on kaikilla lapsilla mahdollisuus saada huipputason hoitoa nykyaikaisessa ja parantumista edistävässä sairaalassa.

Terveisin, Lohdunkantaja nro 61

Meille henkilökohtaisesti lastensairaala laaja-alaisine asiantuntijoineen on tullut tutuksi 16 vuoden asiakkuuden myötä. Myös SARC:in suunnitteluryhmälle, johon kuuluu useita äitejä ja isiä on hankkeen merkityksellisyys entisestään syventynyt, kun kohdalle on samanaikaisesti sattunut lasten sairaalahoitojaksoja.

Usein kuulee toistetun, miten hienoa on, että lapsi on syntynyt terveenä. Hienoa on ollut oppia, että lapsen mahdollisuus onnelliseen elämään on kuitenkin pääasia, johon Uusi Lastensairaala ammattilaisineen on mahdollistajana. On ollut vaikuttavaa huomata, miten laajasti ja nopeasti lastensairaalahanke sai yhdistettyä taakseen valtavan määrän tukijoita, jotta hankkeen toteutuminen mahdollistui. Meille on kunnia-asia osaltamme arvioida ja tehdä ratkaisuja aina hankkeen parhaaksi, jotta Uusi Lastensairaala saadaan aikanaan avattua palvelemaan kaikkia tulevia avuntarvitsijoitaan sekä asiantuntijoitaan mahdollisimman hyvin.

Lämpimin terveisin,
Lohdunkantajat nro 5 ja 6

”Tässä kuussa tuli kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun kaksoispoikamme syntyivät noin kilon painoisina ja alle 40 cm keskosina Lastenklinikalla. Muistamme vieläkin sen päivän kuin eilisen; keskoskaappien piipityksen ja oman voimattomuuden tunteen auttaa poikia, sekä upean Lastenklinikan henkilökunnan, jotka hoitivat pieniä "sammakoita" (kuten isosisko sanoi heidät nähdessään). Saimme myös itse aivan upeaa tukea henkilökunnalta.

Poiki…en isoveli syntyi 18 vuotta sitten 500g painoisena keskosena, mutta hän oli silloin vielä liian pieni elämään…

Toinen lapsemme, tyttäremme, oli raskauden alussa myöskin kaksonen. Tyttäremme oli syntyä jo viikolla 15, kun toisen sikiön alku keskeytyi, mutta raskautta saatiin kuitenkin pitkitettyä Lastenklinikan lääkäreiden ansiosta. Makasin kuukausia sairaalassa ja hänen keuhkojaan vahvisteltiin jo vatsan sisällä. Olemme kaikista upeista lapsistamme suuren kiitoksen velkaa Upealle Lastenklinikan henkilökunnalle ja lääkäreille. Haluamme olla auttamassa ja tukemassa muidenkin lapsien hoitoa jatkossa.

Tule sinäkin mukaan auttamaan ostamalla koru itsellesi tai lahjaksi. https://www.timanttiset.fi/fi/Tuotemerkit/Lohdunkantaja ”

Lämpöisin terveisin, Eeva

"Opin jo lapsena, miten lyhyeen voi päättyä ihmisen elämä – jos hän sairastuu eikä saa kunnollista hoitoa. Äitini vanhin sisar Mirja oli suloinen yhdeksänvuotias tyttö, kun hän sai juuri toisen maailmansodan päätyttyä tuberkuloosin, jota kansan suussa kutsuttiin lentäväksi keuhkotaudiksi.
Penisiliini olisi pelastanut Mirjan, mutta sitä ei vielä ollut käytössä, ja lapsia hoidettiin kotikonstein kodeissa.
Mirja taisteli kuumeen kourissa monta kuukautta. Lopulta voimat ehtyivät, ja hän kuoli lokakuussa 1946, kun mummini odotti viimeisillään äitinäni.
Kuollessaan Mirja oli vain kymmenen ikäinen, mutta meidän perheessämme hänen lyhyt elämänsä muistetaan yhä. Ja lähes kuolemaansa saakka mummini kasvatti ikkunalaudalla pelargonioita ja vei niistä yhden Mirjan haudalle joka kesä.
Olen mukana Lohdunkantajissa ja tukemassa Uutta Lasten Sairaalaa, sillä meidän pitää tehdä kaikkemme, jotta jokainen lapsi saa kasvaa aikuiseksi."

Pipsa on kolmivuotias iloinen Hali-Berni joka rakastaa lapsia ja on auttanut myös useita lapsia lukemaan. Lasten lukutaidon tukijoina Hali-Bernit ovat toimineet jo vuosia pääkaupungin kirjastoissa. Hali-Berni on kiitollinen ja suvaitsevainen kuuntelija, se antaa lapsen keskittyä lukemiseen omaan tahtiin ilman keskeytyksiä. Arempi lukemaan opetteleva lapsi saa koiran kanssa lukemisesta onnistumisen kokemuksia, kun koiraa ei tarvitse jännittää. Samalla lapsi oppii vuorovaikutustaitoja koiran kanssa toimiessaan.

Hali-Bernit haluavat tuoda lasten elämään onnea, rakkautta ja huolenpitoa. Karvakorvat rakastavat halaamista, rapsuttelua ja huomiota. Ne sulkevat jokaisen lapsen sydämeensä välittömästi, ottavat osaksi laumaansa ja paimenkoirina myös huolehtivat lapsen hyvinvoinnista – omalla koiramaisella tavallaan – olemalla läsnä. 

Hali-Bernien sydän sykkii myös muille seuraa kaipaaville. Koirakot vierailevat kouluissa, vanhainkodeissa, palvelutaloissa, erityisryhmien asumisyksiköissä ja päivätoiminoissa, sotaveteraanien kuntoutussairaaloissa ja osallistuvat erilaisiin tempauksiin ja tapahtumiin kuten SPR:n Nälkäpäiväkeräys. 

Hali-Bernien toiminta alkoi pääkaupunkiseudulla vuonna 1999 ja on levinnyt läpi Suomen etelästä pohjoiseen. Hali-Bernin tunnistaa punaisesta liivistä. Toiminta on vapaaehtoista ja lahjoitukset ohjeistetaan osoittamaan suoraan valittuihin hyväntekeväisyyskohteisiin. 
Lasten sairaalan toimialueella Hali-Bernien ihmisapulaisina toimivat Tiina Kapanen ja Maikki Frisk @ haliberni.pkseutu@gmail.com - Lisää tietoutta Hali-Berneistä: http://sennenkoirat.net/site/halibernit

"Olen 7 -vuotiaan pojan isä ja tiedän omasta kokemuksesta, kuinka paljon tällaista hanketta kaivataan. On aina ollut kunnia lähteä mukaan eri hyväntekeväisyyshankkeisiin, jo vuonna 1996 soitimme Rasmuksen kanssa ensimmäistä kertaa stadionilla hyvän asian puolesta. Pyrin aina osallistumaan hyväntekeväisyysprojekteihin myös konkreettisesti, milloin hankkimalla vuohen Afrikkalaiseen kylään tai ostamalla hienon korun muistoksi itselleni. 
Oli myös ilo olla mukana Uuden lastensairaalan tunnusmusiikki Lohtu-kappaleessa, johon kasasimme Suomen kovimmat artistit. Juuri näin näitä juttuja viedään eteenpäin - yhdessä!"
Lauri - Lohdunkantaja nro 10

"Terveydenhuollon ammattilaisena, synnytysvalmentajana ja doulana olen kiitollinen joka päivä, että saamme elää maassa, jossa äiti- ja lapsikuolleisuus on maailman alhaisimpia.

Kiitollisin siitä olen kuitenkin äitinä. Vaikka omat lapsemme ovat syntyneet Pohjois-Amerikassa, jouduimme valitettavasti esikoisemme taaperoaikana tutustumaan lastensairaaloihin sekä USA:ssa, Kanadassa että Suomessa. Turvallisin olon...i oli kuitenkin aina Suomessa, tutulla lastenosastolla, jonka mahtavan henkilökunnan avulla jokainen kokemus oli lämmin, sydämellinen ja ammattitaitoinen. En osaa kuvailla kiitollisuuttani esimerkiksi lapsemme omahoitajalle, joka lastenosastojakson aikana sai joka aamu pienen pojan jäämään osastolle hymysuin ja jopa odottamaan seuraavaa päivää. Sekä lapset että sairaalan henkilökunta ansaitsevat ehdottomasti uudet, laadukkaat tilat, joissa tullaan tekemään joka päivä uusia pieniä ja suuria ihmeitä.

Sydämellinen kiitos, että sain osallistua tähän kampanjaan."

”Sairaan lapsen kohtaaminen herättää aina suuren tunteen. Kun pieni lapsi vaikeroi vatsakipuaan, toivoo, että voisi ottaa itselleen tuon pienen ihmisen hetkellisen tuskan. Kun kuuntelee tarinaa nuoresta pojasta, joka vielä reilut kaksi vuotta sitten pelasi kiekkoa muiden junnujen kanssa, mutta istuu nyt halvaantuneena pyörätuolissa, ei voi olla herkistymättä ja miettimättä, että elämä ei todellakaan aina tunnu reilulta. 
 
Hoivaviettini on vahva, vaikka minulla ei omia lapsia olekaan. Olen Lastenklinikan Kummi ja haluan luonnollisesti kantaa oman korteni kekoon myös Uuden Lastensairaalan puolesta. 
 
Kiitos Katja ja Piia, että olette tehneet tämän kauniin korun, jonka ostamalla kuka tahansa voi tukea koko kansan yhteistä hanketta. 
Ole sinäkin Lohdunkantaja.”

Aurinkoisin terveisin, 
Mervi - Lohdunkantaja nro 94
 

”Lapsuuden merkitys on fundamentaalinen, koska lapsuutta kannamme mukanamme ruumiissamme ja sen muistissa läpi koko elämän. Ne arvot, ohjeet ja neuvot, mitä olemme lapsuudessa saaneet, ovat todella tärkeitä. Olen ULS:n hankkeessa mukana siksi, että hanke on mielestäni äärimmäisen tärkeä ja sillä parannetaan maailman lapsia.
 
Omia muistoja lapsuuden sairaalakäynneistä toki on, kun kävin sukulaisiani tervehtimässä, mutta sitten on ihan omakohtaista olemista sairaalassa, sillä minulla oli vaikeita korvatulehduksia, joiden takia jouduin olemaan hyvin pitkiäkin jaksoja sairaalamiljöössä. ULS on tärkeä siksi, että nykyiset sairaalaolosuhteet ovat liian vaatimattomat ja varustetasoltaan ne eivät vastaa enää tämän päivän tarpeita. Sen takia on välttämätöntä, että saamme uuden sairaalan lapsille.
 
10-vuotiaana toivoisin sairaalalta varmaan sellaista, että saisin lapsena heti sellaisen viestin, että täällä sinusta huolehditaan ja täällä voit parantua. Toivon antaminen lapselle on hyvin tärkeää antaa heti, kun hän joutuu tulemaan sairaalaan. Miljöö olisi sellainen, että lapsi voisi siellä viihtyä ja leikkiä niissä puitteissa, minkä sairaus mahdollistaa. Siellä olisi myös vanhempien hyvä olla pitkiä aikoja lastensa seurana, tätä pidän hyvinkin keskeisenä. Osuuteni ULSn hankkeessa on sellainen, että olin mukana tekemässä Lohtu-biisiä ja olin mukana myös päätapahtumassa 6.6. järjestettävässä LiveAid-konsertissa. Lohtu on hyvin kaunis ja toivoa antava kappale. 
 
Haluan kutsua teidät kaikki mukaan tähän kampanjaan, pidetään huoli maailman lapsista!”

"Oman lapsen saaminen mullisti maailmani ja joka päivä ihmettelen, kuinka syvää rakkaus voikaan olla.
Samalla ihan kaikki lapset tuntuvat läheisiltä ja sitä vain toivoo sydämestään, että heistä jokaikinen olisi turvassa ja terve ja murheita vailla.
Sairaan lapsen vanhemman huoleen ja hätään on hyvin helppo samaistua. Jos oma lapseni sairastuisi, toivoisin hänelle parhainta mahdollista hoitoa ja huolenpitoa. Uudessa Lastensairaalassa sekä pienillä potilailla että heitä hoitavalla henkilökunnalla on käytössään puitteet, joissa tervehtyminen voi alkaa. 
 
Elämän arvaamattomuus koskettaa meitä jokaista. Ja vaikka se on pelottavaa, se on myös jollain tapaa hyvin lohdullista. 
Yhteiskunnan arvo mitataan siinä, miten se pitää huolen lapsistaan ja nuoristaan. Myötätuntoa, lohtua ja apua saaneen on sitä myös helpompi antaa." 
 
Lämpimin terveisin, Anna

”Lohdunkantajana oleminen on minulle sydäntä lähellä ja kunnia-asia. Suurperheen äitinä ja lasten kanssa päivittäin työskentelevänä tiedän, kuinka jokainen lapsi on ainutlaatuinen vanhemmilleen. Heidän hyvinvointinsa on kaikki kaikessa meille vanhemmille ja huoli on todella suuri, jos lapsi vaatii sairaalahoitoa. Siksi on ensiarvoisen tärkeää luoda puitteet ja mahdollisuudet lasten parhaaseen hoitoon, jossa myös vanhemmilla on mahdollisuus olla lasta lähellä ja hänen turvanaan ja tukenaan. Lasten hoito ja perheiden hyvinvointi on meidän kaikkien yhteinen asia. Toivon, että kaikki kokevat tärkeäksi uuden lastensairaalan toteuttamisen.”
Halauksin ja lämpimin terveisin, Lohdunkantaja nro 96

"The youth is our hope and by investing in them and making sure they have the proper facilities to be nurtured from birth, gives our kids an advantage at day 1 to be the best person they can be."

”Äitinä ja Lastenklinikalla työskennelleenä lääkärinä uusi lastensairaalahanke on lähellä sydäntäni. On ollut kunnia syntyä ja synnyttää maassa, jonka terveydenhuolto on maailman huippuluokkaa ja lapsikuolleisuus alhaista. Tätä meillä ei ole varaa menettää. Uusi Lastensairaala mahdollistaa meidän jatkavan lääketieteen huipulla luoden myös seuraaville sukupolville mahdollisuuden huolehtia lastensa terveydestä tämän päivän vaatimukset täyttävässä ympäristössä. Rakennetaan yhdessä maailman paras lastensairaala lapsille, heidän perheilleen sekä henkilökunnalle!”

”Se oli tavallinen päivä keikkabussissa, kunnes puhelin soi. Vaimoni kertoi, että puolitoista-vuotias poikamme oli sairastunut verenmyrkytykseen. Menin sokkiin ja jäin pois bussista Kouvolan kohdalla. Suunnistin rautatieasemalle odottamaan uutisia poikani voinnista. Nämä olivat elämäni pisimmät tunnit. Vihdoin puhelin soi, ja vaimoni ilmoitti, että poika oli lastenklinikalla ja tilanne vakaa. Tiesin hänen olevan hyvissä käsissä ja saatoin hypätä seuraavaan junaan suunnistaakseni illan keikkapaikalle. Poika parani ja kaikki päättyi onnellisesti. Klinikan tilat ovat ahtaat ja luokattomassa kunnossa. Tarvitsemme uuden, tehkäämme se!”
 
ps. ”En olisi tätä kirjoittamassa ilman kirurgi Koskelaa, joka sähköveitsellään pelasti henkeni ollessani pikkuvauva.”

”Palatessani muistoissani lapsuuteni Hyrsylän mutkaan, jossa lasten kuolevaisuus oli yli 60% en voi olla sivustakatsoja.
Omassa perheessämme 8:sta lapsesta vain 3 selvisi.
1/2 vuotiaan Ritva-siskoni kuolema silmieni edessä ei unohdu koskaan....
Silloin 10-vuotiaana jo tajusin katkerana, että sairaala olisi hänet pelastanut.
Lastenklinikan kummina tiedän, kuinka tärkeä uusi Lastensairaala on. Se toteutuu tahdollamme.”

 ”Mulla on tällä hetkellä kaks huippukundia; Kasper 6 v. ja Verner 3 v. kotona. Ja siihen kun lyödään minä-isi keskelle liidaamaan, niin on kasassa mahtava ykkösketju. Mottoni on ollut, sen jälkeen kun isäni kuoli äkillisesti kuin salama kirkkaalta taivaalta 1997 aivoverenvuotoon, niin päätin, että joka päivä on pelipäivä!
Katse eteenpäin, ja yritän olla onnellinen, ja vetää täysillä joka päivästä nauttien.
Poikani ovat mulle ja meidän koko perheelle kaikki kaikessa ja on hienoa olla tukemassa uutta lastensairaalaa; meidän perheen ykkösketjun  luotettava uusi ja tuleva ”pakkipari”.
Kun kutsu tuli tulla tukemaan uutta lastensairaalaa, niin uskon että vastasin yhtä mahtipontisesti kuin kaikki muutkin, että totta kai!
Hienoa olla mukana, ja kiitos kun saan olla mukana tukemassa!
Joka päivä on pelipäivä.”
 
Kasperin ja Vernerin Isi!
 

”14 vuotta sitten lähdin neuvolakäynniltä Kätilöopiston sairaalaan Espanjan kuorofestivaaleilla laulamisen sijaan, koska "tyynen ja rauhallisen keskiraskauden" sijaan kärsin voimakkaista supistuksista.
Sairaalassa ilmoitettiin, että synnytys on käynnistynyt 2 kk etuajassa ja vuodelepo on ainoa tapa yrittää pitää vauvaa vielä hetki kasvamassa.
Viikon kuluttua poika kuitenkin syntyi onneksi melko kookkaana raskausviikkoihin nähden, mutta liian heikkona selvitäkseen ilman keskoshoitoa.
Vietimme ensimmäiset 3 viikkoa osaavassa, rauhallisessa ja rohkaisevassa ilmapiirissä sairaalassa enkä voi kylliksi kiittää suomalaista terveydenhoitoa, sairaalahenkilökunnan panosta ja onneamme, että mitään varsinaisia ongelmia ei tullut. Pienistä hankaluuksista selvisimme ammattitaitoisen avun turvin.
Kun vauva kasvoi, pääsimme kotihoitoon ja tänä päivänä lätkäjoukkueessa mennään lujaa laidat ryskyen, vaikka "massalla ei vieläkään päästä jyräämään"!
 
”Mielestäni lapsille kuuluu paras mahdollinen hoito.
Olen kiitollinen ja iloinen, kun saan olla mukana uudessa Lastensairaalahankkeessa ja laittaa hyvän kiertämään.”
 
Nimimerkki "Ihme on, jos mitään haavereita ei tekevälle satu!"

"Toimin aikoinaan monta vuotta aktiivisesti mukana Lastenklinikoiden Kummien toiminnassa mm. perinteeksi muodostuneita Elämä Lapselle –konsertteja järjestellen. Kummien hallituksessakin istuin pitkään. Yhä edelleen pyrin auttamaan aina, kun siihen pystyn ja kykenen. Saatuani nyt kutsun osallistua Lohdunkantajahankkeeseen Uuden Lastensairaalan hyväksi en tietenkään empinyt sekuntiakaan. Miten kukaan voisi kieltäytyä auttamasta, etenkin kun ...kyseessä on lasten ja nuorten terveys ja hyvinvointi.

Oma rakas poikani on tällä hetkellä 15-vuotias ja ihana tyttäreni 11-vuotias. Molemmat ovat Luojan kiitos ainakin toistaiseksi selvinneet elämästään ilman vaativaa ja pitempiaikaista sairaalahoitoa. Lapseni ovat vaimoni lisäksi sydäntäni lähimpänä olevat elämän kiintopisteet.

Ystävämme, suosikkilaulajiimme lukeutuvan Maarit Hurmerinnan monipuoliseen ohjelmistoon on jo 1970-luvun alusta alkaen kuulunut Carole Kingin ja Gerald Coffinin tekemä kaunis laulu ”Child of Mine”. Heikki Harma alias Hector on kirjoittanut lauluun mitä koskettavimman suomenkielisen tekstin ”Lainaa vaan”. Me vuodatamme liikutuksesta kyyneleen tai kaksi vaimoni kanssa aina, kun me kuuntelemme tätä laulua."

"Lainaa vain, lainaa vain.
Oi pienokainen, oot lainaa mulle hetken vain."

Harhaan sua mä ohjaan, teet itse valinnan, en tahdo tietäs kaventaa, kun nään sun kasvavan.
Sulta opin paljon, ja riittää kun muistan sen.
Oi pienokainen oot lainaa mulle hetkisen.”

"Ajan kulun näkee parhaiten seuraamalla omia lapsiaan – näin sanotaan. Ja lainaahan lapset meille vain ovat kuten Maarit laulaa. On aivan käsittämätöntä, miten nopeasti pikku taaperosta kasvaakaan teini-ikäinen ja nuori aikuinen.

Meidän jokaisen aikuisen velvollisuus on pitää huolta siitä, että lapsi saa sairastuessaan parasta mahdollista hoitoa ja voi elää mahdollisimman terveen elämän! Uusi Lastensairaala on ratkaiseva tekijä tämän tavoitteen toteutumisessa."

”Vierailu lastensairaalassa on koskettava ja silmiä avaava kokemus. Olen itse saanut kunnian toimia Lastensairaalan kummina ja aihe on koskettanut myös läheiseni perheen kautta. Toivon, että saamme yhdessä rakennettua maailman parhaan lastensairaalan ja turvattua kaikille suomalaisille lapsille parhaat eväät elämään jatkossakin. On ilo saada omalta osaltaan viedä hyvää asiaa eteenpäin ja olla mukana Lohdunkantaja -hankkeessa.”

"Äitinä haluan auttaa kaikkia Suomen lapsia saamaan parasta mahdollista hoitoa hyvissä tiloissa. Lastensairaalaprojekti koskettaa meitä jokaista ja jokainen meistä voi auttaa hankkeen maaliin viemisessä."

”Monet pienet lapset tälläkin hetkellä odottavat elinsiirtoa ja usein taustalla on jokin synnynnäinen sairaus. Lasten elimistä on jatkuva pula ja lapsisydänpotilaiden odotusajat venyvätkin usein pitkiksi, sillä luovuttajan ja saajan on oltava keskenään melko samankokoisia. Onneksi valtaosassa lasten elinsiirroissa voidaan kuitenkin käyttää myös aikuisilta saatavia elimiä. Olen itse läpikäynyt sydänsiirron nuorena aikuisena. Sairastuin flunssaan ja hoitovirheiden seurauksena flunssa tuhosi yhden sydänläpän ja loppujenlopuksi minulle tehtiin sydänsiirto. Teho-osastolla huomasin, että lihakseni olivat siirron jälkeen täysin surkastuneet ja jouduin opettelemaan uudelleen istumaan ja kävelemään. Koko ajan tapahtui kuitenkin edistystä, mikä innosti yrittämään aina lisää. Uskoin lääkärien neuvoon, että liikunta on parasta lääkettä. Tällä hetkellä olen valmistautumassa elinsiirtourheilijoiden EM-kisoihin ja siitä vuoden päästä pidettäviin MM-kisoihin. Arvostan elämää ja terveyttä kokemusteni jälkeen eri tavalla ja olen ymmärtänyt, miten valtavan suuri merkitys liikunnalla ylipäänsä on kuntoutuksessa, samoin positiivisella elämänasenteella ja sisulla. 

Sydänsiirrosta minulle jäi näkyvät arvet ja kannan niitä ylpeydellä. Saan usein pitkiä katseita yleisillä paikoilla ja moni vähän tutumpi on hämmästellyt "eikö arpi haittaa, kun sitä joutuu peittämään"? Miksi peittäisin osan itsestäni, arpi kertoo tarinaani ja on osa minua. Arpeni on suurin kunniamerkkini. 

Olen ikuisesti kiitollinen koko hoitotiimille ja eritoten elämäni miehelle, minut pelastaneelle ja leikanneelle sydänsiirtokirurgi Kallelle (Karl Lemström) sekä sille tuntemattomalle sydänystävälle, joka viime kädessä lahjoitti minulle elämän. Elinsiirtotestamentin avulla sinullakin on mahdollisuus pelastaa jopa kuuden pienen tai suuremman potilaan hengen. Olen kiitollinen elämälle ja toivon tuovani vertaistukihenkilönä lohtua niihin perheisiin, jotka sitä tällä hetkellä tarvitsevat sekä myös uskoa hyvään tulevaisuuteen.” 

"Vanhin lapsemme sairastui 80-luvulla vakavaan sairauteen, jota hoidettiin Lastenklinikalla, osasto 10:llä, vuosikausia. Saamamme hoito, ja myöskin kohtelu, oli aivan poikkeuksellista, ammattitaitoista, ystävällistä, eritoten lapsipotilaat mutta myös vanhemmat huomioivaa, empaattista ja väsymättömän paneutuvaa työtaakasta riippumatta. Lapsemme onneksi parani, ja todettiin vasta aikuisiän kynnyksellä terveeksi.  Saimmekin hänen kohdallaan nauttia. Lastenklinikan osasto 10:n hoidoista joka ikisessä pienessäkin vammassa tai taudissa, joita lapsilla on yhtenään, aina yhtä vastaanottavaisesti. Emme voi koskaan kiittää os.10:n henkilökuntaa riittävästi, hoitovaihe oli jotakin niin erikoisen osaavaa ja lämmintä!!

Uusi lastensairaala on oltava jokaisen suomalaisen sydänasia, joten tässä on ilo olla mukana!!"

"Olen asunut Lastenklinikan lähistöllä jo lähes neljän vuosikymmenen ajan ja se on minulle paikkana hyvin tuttu ja läheinen. Perheeni kanssa olemme myös muutaman kerran olleet Klinikalla asiakkaina, joten olen saanut henkilökohtaisesti kokea miten hyvää työtä siellä tehdään, ja miten ammattitaitoinen henkilökunta siellä on. Klinikan nykyiset tilat ovat kuitenkin jo tiensä päässä eikä niiden käyttöä voi jatkaa enää pitkään. Uusi Lastensairaala tulee siis todella suureen tarpeeseen ja siksi haluan olla mukana tukemassa tätä hienoa hanketta."

”Olin sairas lapsi. Sydän, keuhkot, ontelot. Muistan Lastenklinikan väriopasteiden ohjaavan aina uusiin tutkimuksiin ja lopulta kohti terveempää elämää. Annetaan mekin tulevaisuuden lapsille mahdollisuus parantua.”

"On suuri kunnia saada olla mukana LOHDUNKANTAJANA tässä arvokkaassa projektissa. Jokainen kiputarina on omanalaisensa ja sellaisenaan erityinen. Mikään ei kuitenkaan ole tärkeämpää kuin lasten terveys ja hyvinvointi. Kahden pojan äitinä tiedän kuinka oman lapsen jokainen naarmu tuntuu omassa kehossa. Vakavampi sairaus tai loukkaantuminen, joka vaatii sairaalahoitoa on koko perhettä mullistava tilanne. On ensiarvoisen tärkeää, että sekä hoito että puitteet ovat sellaiset että lasta voidaan hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla, mutta samalla että vanhemmat voivat olla lapsensa tukena ja turvana lapsen saadessa mahdollisesti ikäviä ja pelottavia hoitoja hänelle vierailta ihmisiltä."

"Lastenklinikka on tullut erittäin tutuksi meidän nelilapsisessa perheessämme. Kun lapset olivat pieniä Lastenklinikalla tuli käytyä todella usein ja tälläkin hetkellä se on meille erittäin ajankohtainen toiseksi nuorimman lapsen reuman puhjettua.
Lastenklinikalla on turvallista, siellä tietää että saa varmasti parasta mahdollista hoitoa ja hoitajat sekä lääkärit ovat erittäin ystävällisiä ja ammattitaitoisia. 
Toivon että jatkossakin hoidon taso pysyy vähintään yhtä hyvänä ja sairailla lapsilla vanhempineen on turvallinen paikka tulla.”

”Muistan kuin eilisen sen aamun, kun kiikutin vuoden vanhan, laikukkaan, mustelmaisen ja turvonneen poikani lastenlääkäriasemalle valvotun yön jälkeen. Muistan lääkärin lievästi kauhistuneen ilmeen paremmin kuin kysymykset joita hän esitti. Muistan senkin, että hän kehotti jättämään oman auton parkkiin ja hyppäämään taksiin, lähetteen hän laittoi suoraan Lastenklinikalle. Hätäännykseni laantui hyvin nopeasti, kun pääsimme päivystyksen ovista sisään ja ensimmäinen rauhallinen hoitaja tuli apuun. Lapseni paha allerginen reaktio saatiin hoitoon ja paitsi lasta, myös minua hoidettiin: rauhallisesti, selkeästi ja taitavasti.”
” Äiti, mihin se uusi sairaala tulee?” kysyi poikani reilu kuukausi sitten hieman vielä tokkuraisena pyöräonnettomuudessa murtuneen kätensä leikkauksen jälkeen. Lupasin, että kurkataan aidan takaa kotiin lähtiessä ja ajattelin, että uusi lastensairaala antaa ansaitut puitteet upealle hoitotyölle, turvalliselle ololle ja jokaiselle pienelle potilaalle vanhempineen. 
Rauhallisuus, lempeys ja lohtu ovat olleet läsnä jokaisessa lastensairaalassa viettämässäni päivässä, ja siksi tahdon omalla tarinallani olla mukana tukemassa jokaista lohtua tarvitsevaa lasta ja vanhempaa."

"Lastensairaalan henkilökunnan huolenpito ja ammattitaito tekivät suuren vaikutuksen, kun nuorempi tyttäreni synnyttyään joutui jäämään viideksi vuorokaudeksi sairaalaan antibioottikuurille vaimoni kanssa"

"Sitä on vaikea selittää, että "miksi", mutta jos on mahdollista tehdä jotain lasten eteen niin se on täysin itsestäänselvyys. Missä tahansa maailmassa on ollutkaan, Suomessa, Etiopiassa tai missä vaan, niin lasten kärsimys on tuntunut syvimmällä sydämessä. Silti se taisteluhenki, sinnikkyys ja elämänhalu heidän silmissään on ollut pysäyttävää ja käsin kosketeltavaa. Se, että voi olla mukana näissä taisteluissa jollakin tavalla on pelkästään suuri kunnia."

“Reilu seitsemän vuotta sitten marraskuun pimeydessä koimme perheenä elämämme suurimmat pelon ja onnen hetket. Meille syntyi yllättäen pieni keskostyttö, jonka elämän alkutaival kului sairaalahoidossa. Onneksi hän sai hyvää hoitoa ja on tänä päivänä terve ja iloinen koululainen. 
 
Meillä on Suomessa ammattitaitoinen terveydenhuollon hoitohenkilökunta ja korkeatasoista osaamista. He ansaitsevat arvoisensa puitteet työlleen. Onneksi Uuden lastensairaalan myötä yhä useampi heistä saa tehdä työtä ja yhä useampi sairaalahoitoa tarvitseva lapsi perheineen saa hoitoa hyvissä olosuhteissa. Lapsissamme on tulevaisuus ja vain paras on kyllin hyvää heille.”

”Lapsillemme tulee turvata jatkossakin huipputason lastenterveydenhoito sekä toimivat tilat. Sen vuoksi haluan olla mukana koko Suomen yhteisessä hankkeessa, jonka tavoitteena on luoda kaikille lapsiperheille tarvittaessa mahdollisuus maailman parhaaseen lastensairaalaan".

“Viime lokakuun aamu jäi mieleen erityisen iloisena ja nauruntäytteisenä. Kun pari tuntia myöhemmin yllättäen löysimme itsemme Lastenklinikan päivystyksestä, tunne vaihtui pysähdyttävään huoleen ja hämmennykseen, ja tehovalvonnan ulkopuolella odotetut tunnit tuntuivat ikuisuudelta. Onneksi kaikki kääntyi kuitenkin hyväksi ja pääsimme toipumaan osastolle, jossa saimme välittävää, lapsilähtöistä ja asiantuntevaa hoitoa. Hoitohenkilökunta onnistui hoitotoimenpiteiden lisäksi luomaan tunteen aidosta perheen kohtaamisesta. Osastolla kuitenkin konkretisoitui monin tavoin uusien tilojen välttämättömyys.

Nyt saamme jälleen kotona nauttia lapsen hersyvästä naurusta ja iloita arjen ihanista asioista. Elämä on opettanut niin kiitollisuutta, hetkessä elämisen tärkeyttä kuin realiteetteja elämän hauraudesta. Tuntuu tärkeältä saada olla mukana talkoissa Uuden Lastensairaalan hyväksi ja siten huolehtia myös tulevaisuuden lapsistamme. Olen iloinen nähdessäni Suomessa uudenlaista yhteisöllisyyden, yhdessä tekemisen ja toisista huolehtimisen kulttuuria. Yhdessä voimme saavuttaa suuria asioita.” 

”Mielestäni Uusi Lastensairaala on erittäin tärkeä asia, koska lapsissa on meidän tulevaisuus. On tärkeää, että eri-ikäiset lapset ja nuoret saavat parasta hoitoa silloin, kun sitä tarvitaan. Nykyinen lastensairaala on huonokuntoinen ja ahdas, joten Uusi Lastensairaala takaa myös sen, että apua saavat kaikki sitä tarvitsevat.

Lähdin mukaan lohdunkantajaksi selkeästä syystä: tässä ollaan tekemässä jotain niin hyvää ja niin hyvään tarkoitukseen, että en voisi ikinä kieltäytyä mahdollisuudesta olla mukana näin tärkeässä projektissa. Tuntuu hyvältä saada tehdä hyvää omalla panoksellaan.” 

”Muistan elävästi ne yöt, jotka vietin Lastenklinikan patjalla, pienen poikani rohisevaa hengitystä tarkkaillen. Sama ahdas tila oli jaettava toisen perheen ja pienokaisen kanssa. Nukkumisesta ei edes voinut oikeastaan puhua, pientä torkahtelua silloin tällöin.

Oman lapsen sairastuminen paljastaa vanhemmilleen elämän synkän puolen. Mutta kaikessa julmuudessaan, se tuo esille myös ihmisten kauneuden. Empatia, lämpö ja lohtu olivat voimakkaasti läsnä näissä surullisissa muistoissa. Siksi haluan omalla tarinallani olla mukana, jakamassa ja tuomassa lohtua heille, jotka sitä tällä hetkellä eniten tarvitsevat.”